Alistettujen puolesta

Posted by admin in Esitys magazine, Reviews / 15/09/2013

Teksti on julkaistu Esitys-lehdessä 3/2013. Legoinstallaatio Ilari Laitinen.

 

Robin Hood on brittiläisestä kansantarustosta tuttu keskiajan kansalaistottelematon aktivisti. Suomalaisille tutuimmat tulkinnat tarinasta lienevät John Finnemoren 1917 julkaistu romaani sekä lukuisat elokuvat ja televisiosarjat. Viime aikoina Helsingissä on nähty Kansallisoopperan versio tarinasta sekä Suomenlinnan kesäteatterin esitys David Farrin tarinaa uudelleen tulkitsevasta näytelmästä Robin Hoodin sydän (2011).

 

Robin Hoodin tarina kaikissa versioissaan kertoo romanttisen sankarin taistelusta pahoja vallanpitäjiä vastaan ja alistettujen kansanryhmien puolesta. Keskiajalla alistettu kansanosa koostui maatyöläisistä ja talonpojista, jotka kituuttivat feodaaliherrojen mailla. Viranomaiset kohtelivat kansaa säännönmukaisesti väärin ja luostarit ahnehtivat rikkauksia. Kansallisoopperan sovituksessa seurataan tätä kerrontaa epookissa pitäytyen ja suoraan nykymaailmaan viittaamatta, käsiohjelmaa lukuunottamatta.

Farrin näytelmä taas pyrkii uudistamaan alistettujen paikannusta vastaamaan nykyisen länsimaisen yhteiskunnan tilaa. Köyhien sijaan moraalisessa taistelussa puolustetaan enemmänkin heteroseksuaalisista valkoisista miehistä poikkeavia ja heille alisteisia kansanosia: naisia, tummaihoisia, homoseksuaaleja, ylipainoisia, lyhytkasvuisia tai puhevikaisia. Robin Hoodin sydän on esitys erilaisuuden hyväksymisen puolesta. 1200-luvulla sellainen ei kai olisi tullut vielä mieleenkään; mielessä oli sen sijaan nälkä.

 

HYVÄT JA PAHAT

Tarinan “perinteisessä” muodossa, kuten Finnemorella ja Kansallisoopperassa, moraalinen asetelma on yksinkertaisen mustavalkoinen. Hyvät (Robin ja hänen miehensä sekä taustavoimana vaikuttava kuningas Rikhard) ja pahat (prinssi Juhaha, Nottinghamin sheriffi ja Guy Gisborne) taistelevat – hyvät köyhien puolesta, pahat oman valtansa ja varallisuutensa puolesta. Kuningas Rikhard on tarinan loppua lukuunottamatta ristiretkellä, ja kertomatta toki jää, onko hän yhtä jalomielinen niitä kansoja kohtaan, joita miekalla käännyttää. Sivujuonteena kerrotaan myös kertomuksen myöhempiin kerroksiin kuuluva Robin Hoodin ja Marian-neidon rakkaustarina. Elokuvissa, televisiossa ja näyttämöllä rakkaustarinan merkitys yleensä kasvaa.

Robin Hoodin sydämessä asetelmaa on hiukan laajennettu. Hyvät (Robinin paikan ottanut Marion-neito, hänen apurinsa Tuchè ja kansanmies Robert Sumners) ja pahat (prinssi Juhana ja Guy Gisborne) ovat yhä mukana, mutta lisäksi tarinassa seikkailee näiden väliin asettuva pahasta hyvään kulkevan moraalisen kehityksen läpikäyvä sankari, Robin Hood. Tämä heijastelee tarinan vanhimpia muotoja, joissa Robin Hood ei historioitsijoiden mukaan jakanut saaliitaan köyhille vaan käytti ne omiin tarkoituksiinsa. Robinin vastarintatoimet saivat ylevämmän syyn vasta tarinan myöhäisemmissä versioissa. Robin Hoodin sydämessä Robin käy läpi saman kehityksen kuin tarinan historiallinen kaari, hän muuttuu vähitellen egoistisesta anarkistista moraaliseksi sankariksi. Puhdassydämisen sankarin roolin siirtäminen Marionille taas tuo mukaan sukupuolisen vallankäytön kysymyksiä ja feministisiä näkemyksiä laajemmassakin mielessä.

 

VALKOISET MIEHET JA TOISET

Alkuperäisessä tarinassa ei kyseenalaisteta yksinvaltiutta poliittisena järjestelmänä tai perinteisiä sukupuolirooleja, kuten ei myöskään Kansallisoopperan tulkinnassa. Robin Hoodin sydämessä taas ristiinpukeutunut Marion/Martin tuo Robinin joukkoihin demokratian ihanteen; yksinvaltius samaistetaan tyranniaan ja demokratia oikeamielisyyteen.

Toisaalta Marion ajaa myös feminististä agendaa, soluttautuu miesten yhteisöön mieheksi naamioituneena ja toinen päänsivu ajeltuna. Marion on heteroseksuaalinen nainen, joka yhtä aikaa ajaa naisten oikeuksia ja hamuaa miessankaria puolisokseen. Hän haluaa oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vaikka se tässä tapauksessa tarkoittaakin tappamista ja ryöstämistä. Pasifisteja tarinassa ei ole, vaan oikeuksista taistellaan nimenomaan asein. Robin Hood on kuin Tarzan: raakalaismainen ja karismaattinen alfauros, joka naisen rakastamana ja sivistämänä oivaltaa sosiaalisen vastuunkannon tärkeyden. Seksuaaliseen tasa-arvoonkin viittaillaan: Marionin palvelija Tuchè sonnustautuu hepeniin ja meikkiin epäpoliittisista syistä ja lopussa Tuchè ja Muck Myllärinpoika löytävät homoseksuaalisen yhteyden. Jopa paha hallitsija Juhana meikkaa, vaikka sitä ei alleviivatakaan.

Kansallisopperan versioon taas on tuotu arabihahmo, kuten tehtiin myös mm. 80-luvun brittisarjassa Robin of Sherwood ja 90-luvun amerikkalaisessa elokuvassa Robin Hood: Prince of Thieves. Hahmo tuntuu päälleliimatulta, varsinkin kun hän käsiohjelman mukaan “murtaa nykypäivän stereotypioita länsimaisen ja islamilaisen maailmankatsomuksen välillä. Jamilan olemusta ei määritä hänen uskontonsa vaan talouselämä”. Tästä voisi lukea, että uskontojen väliset ristiriidat ratkeavat, kun kaikki ovat yhtä lailla globaalin kapitalismin piirissä. Toisaalta hyvien puolella taisteleva muslimi ei voikaan olla kovin kiintynyt uskontoonsa, kun hyvien suurin johtaja Rikhard on juuri käännyttämässä muslimeja väkivalloin kristinuskoon. Siksi Oopperan Robin Hoodissa on vaikea nähdä uskonnollisten ristiriitojen raukeamista ainakaan islaminuskoa kunnioittavalla tavalla.

Itse Robin Hoodin roolitukseen on eri näyttämöillä ollut eri strategiat: Suomenlinnan Robin on tummaihoinen Chike Ohanwe, Kansallisoopperan Robin taas meidän näkemässämme näytöksessä keski-ikäinen Jyrki Anttila. Finnemoren kirjassa Robin on nuori mies lähes koko tarinan ajan. Kirjan koskettavin kohta on kuitenkin sen lopussa, jossa Robin on jo ohittanut parhaat vuotensa, ja kuolee viimein valuen kuiviin haavoistaan. Sankarin heikkeneminen tekee hänestäkin inhimillisen. Suomenlinnan kesäteatterissa Robinin heikkous on eteenpäin puskevassa nuoruuden hybriksessä. Oopperan Robin taas on menettänyt perheensä ja on surunsa ja traumansa heikentämä, taakseen katseleva leski.

Esitysten lopuissa jokainen hyvän puolella taistelevista tuntuu kuitenkin tyytyväiseltä osaansa. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että uudenaikaisessa Robin Hoodin sydämessäkin kaiken takana häilyy parrakas patriarkka, lopussa kotiin palaava oikeamielinen kuningas Rikhard? Ratkaisu kaikkeen vaatii hänen hyväksyntänsä, yhtä lukuunottamatta: Robin, jalo villi, palaa omin lupinensa naisensa kanssa metsään ahdistavan hovikulttuurin parista. Lopussa monarkia siis päihittää demokratian, hyvä pahan, Tarzan seurapiirit ja rakkaus sukupuolipoliittiset kiistat. Mutta olisiko Marion päässyt ryövärijoukon jäseneksi muutenkin kuin Robinin vaimona? Ja vaikka ylipainoista transvestiitinomaista Tuchèta arvostetaan yhtenä rosvoista, miksi lihava ja homo on edelleen narri?

 

AIKUISET JA LAPSET

Kaikki tämä pohdinta on aikuisen päästä lähtöisin. Aikuinen suhtautuu esityskokemukseen yleensä eri tavoin kuin lapsi, ja lapsen kanssa sitä katsova eri lailla kuin ilman lasta paikalle tullut aikuinen.

Molemmissa esityksissä esiintyy yksi lapsihahmo (Oopperassa lisäksi lapsikuoro). Oopperassa lapsi on Marianin poika Pikku-Rikhard, kuninkaan perillinen, jota esittävät lapsinäyttelijät. Suomenlinnassa lapsi on kansanmies Robert Sumnerin tytär Sarah, jota esittää aikuinen. Molemmat lapset joutuvat kidnappauksen uhreiksi, pahojen ja hyvien välisen sodan- tai kaupankäynnin valuutaksi. Molemmissa sankari uhrautuu pelastaakseen lapsen: Oopperan Robin antaa sheriffin vangita itsensä, Suomenlinnan Marion antautuu Juhanan vaimoksi.

Koska lapsia on molemmissa esityksissä vain yksi, täytyy näiden hahmojen olla symbolisia. Ne edustavat Lasta yleensä, kaikkia lapsia, myös kaikkia katsomossa istuvia lapsia. Aikuiseen silmään asetelma näyttää tältä: aikuiset sotivat. On hyviä aikuisia ja pahoja aikuisia. Hyvät aikuiset suojelevat lapsia. Pahat aikuiset saattavat joskus kaapata lapset, mutta lopulta hyvät aikuiset pelastavat heidät. Lapset itse ovat puhtaita ja passiivisia.

Hyvät aikuiset ostavat jäätelöä väliajalla. Pahat aikuiset etuilevat jonossa. Lapset nauttivat esityksestä ja makeisista. “Maailman paras esitys”, toteaa mukana ollut lapsi Robin Hoodin sydämen loppuessa.

 

LÄHTEET

Suomenlinnan kesäteatteri: Robin Hoodin sydän. 29.6.2013. Ohjaus Juha Kukkonen. Käsikirjoitus David Farr.

Suomen Kansallisooppera: Robin Hood. 11.4.2013. Sävellys Jukka Linkola. Libretto Jukka Virtanen. Ohjaus ja dramaturgia Kari Heiskanen.

John Finnemore: Robin Hood. Suomennos Lauri Lahikainen. Minerva kustannus 2012.

Author: admin